Gubbe-kokemuksia on yhtä monta kuin on Gubbejakin, mutta seuraavaksi omista kokemuksistaan kertoo neljä kuukautta sitten Gubbeilun aloittanut 23-vuotias korkeakouluopiskelija Helsingistä.
Olen pienestä pitäen ollut ujo, mistä johtuen uusien ihmisten tapaaminen on aina jännittänyt minua. Viihdyn yksikseni, enkä juurikaan hakeudu tutustumaan uusiin ihmisiin. Lähipiiriini kuuluu paljon kavereita vuosien takaa, sekä läheinen perhe. Tämän vuoksi olen ajatellut, että miksi edes vaivautua tutustumaan uusiin ihmisiin, kuin näinkin on hyvä. Takaraivossa on kuitenkin piilenyt ajatus haastaa itseni tekemään jotain oman mukavuusalueen ulkopuolelta.
Meidän perheellä on tapana nähdä isovanhempiamme vähintään kaksi kertaa viikossa, joten ajattelin heti Gubbeksi ryhtymisen olevan minulle helppoa ja luonnollista. Voisin Gubbena tehdä jotain uutta, mutta toisaalta tuttua ja turvallista. Pääsisin tekemään hyvää ja voittaisin pelkoni uusien ihmisten kohtaamisesta. LinkedInistä siirryin surffailemaan Gubben kotisivuille, josta löytyi hakulomake Gubbeksi ryhtymistä varten. Pian löysinkin jo itseni Gubbe-haastattelusta.
Ennen ensimmäistä tapaamista jännitin kamalasti ja pelkäsin pahinta. “Apua, mitä jos en keksi tarpeeksi keskusteluaiheita? Tai mitä jos hän ei pidä minusta?”.
Soitettuani palvelukodin ovikelloa tunsin, kuinka käteni hikosivat ja sydämeni pamppaili tuhatta ja sataa. Mietin oliko koko homma virhe ja pitäisikö vielä paeta paikalta. Pian oven avasi hymyilevä hoitaja. Enää en voisi perääntyä.
Hoitaja ohjasi minut oikean henkilön luokse. Esittelin itseni uudelle tuttavalleni ja kerroin, että hänen omaisensa olivat pyytäneet minua pitämään hänelle seuraa. Hän oli hieman hämmentynyt, mutta kuitenkin iloinen saadessaan juttukaverin. Tapaamisemme meni loppujen lopuksi oikein hyvin. Totesin, että olin jännittänyt ihan turhaan.
Asiakkaallani on muistisairaus, joten tuttavuuden tekeminen otti aikaa. Ensimmäisillä tapaamisillamme hän ei vielä muistanut minua, mutta nykyään käynnille tullessani hän esittelee minut jo ylpeästi hoitajille ystävänään. Vierailuni tarkka ajankohta unohtuu usein, mutta säännöllisten tapaamistemme johdosta hän kuitenkin tietää että tulen viikoittain.
Yhteinen lempiaktiviteemme on ulkoilu. Alkuun ulkoilureissut kestivät puolisen tuntia, mutta nyt käymme jo tunnin ulkoiluilla läheisessä puistossa. Ympärillä leikkivät lapset huvittavat meitä molempia ja joskus hekin tulevat tekemään tuttavuutta meidän kanssamme.
On hauska nähdä ystäväni nauttivan ulkoilmasta ja ympäröivän elämän seuraamisesta. En voi uskoa, kuinka kahdesta tuntemattomasta ihmisestä on tullut näinkin nopeassa ajassa niin läheisiä ystäviä. Viikottaiset vierailut ovat tuoneet paljon naurua ja viisautta meidän molempien elämään.
Me Gubbella uskomme ikäpolvien ylitse ulottuvaan ystävyyteen ja haluamme tarjota merkityksellistä osa-aikatyötä etenkin nuorille opiskelijoille. Gubbeksi ryhtyminen ei kuitenkaan edellytä opiskelijastatusta, eikä tähän hommaan ole yläikärajoja. Riittää, että on aito ja iloinen tyyppi sekä arvostat ikäihmisiä.
Jos kiinnostuit Gubbeilusta, hakulomakkeen voit täyttää täällä.
